Vaalilupaukseni Tampereen opettajille02.04.2017 Kirjoitin muutama viikko sitten perusopetuksen tilasta Tampereella. Tuo paljon palautetta kerännyt teksti löytyy täältä. Palautteen myötä lupasin palata asiaan vielä uudestaan ennen vaaleja. Pitkään mietin, mitä haluan edellisen kirjoitukseni lisäksi asiasta sanoa. En tässäkään asiassa halua kalastella ääniä lupaamalla mitään mikä ei ole realistista tai mihin en voi vaikuttaa. Neljä ja puoli vuotta melko läheltä kunnallispolitiikkaa Tampereella seuranneena tiedän, miten tiukassa rahat kaikilla toimialoilla ovat. Lisää resursseja on helppo vaatia, mutta entäs jos niitä ei ole? Monimutkaisiin ongelmiin ei oikeasti ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Veronkorotus ei Tampereella mielestäni ole vaihtoehto. Se ei ole oikeudenmukainen tapa tasapainottaa taloutta, sen seuraukset olisivat todennäköisesti kaikkea muuta kuin toivotut, vaikutus olisi joka tapauksessa lyhytaikainen ja vaikka korotus kaupungin kassaan sen laskennallisen 20 miljoonaa euroa toisikin, olisimme silti vasta nollatuloksessa. Kuntalaisilla olisi vähemmän rahaa, mutta kunnalla itsellään ei euroakaan enempää käytettäväksi mihinkään. Investoinneista luopuminen ei ole vaihtoehto. Ne eivät oikeasti ole resurssipulan syy. Vanhaa vertausta käyttääkseni, jos jätät sadantuhannen euron asunnon ostamatta, sinulla ei silti ole satatuhatta euroa enemmän rahaa. Käyttötalous ja investoinnit ovat kaksi eri asiaa. Päinvastoin, meidän tulee tehdä tuottavia investointeja jatkossakin, jotta rahaa palveluiden rahoittamiseen saataisiin lisää. Kaupungin talouden tasapainottamiseksi on myös esitetty ja esitetään jatkuvasti sellaisia ratkaisuja kuin irtisanomiset ja lomautukset. Jälkimmäiset eivät rakenteellista epätasapainoa korjaa ja lämmittävät maksimissaan vuoden. Ja kumpikaan ratkaisu ei palvelutasoa ainakaan kaupungissa nosta. Lienee selvää että tekevistä käsistä ei oikeasti voi eikä kannata kaupungissa säästää. Päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että kiteytän tähän sen, minkä voin luvata. Eli voin luvata työskenteleväni osaltani seuraavien asioiden puolesta jos minut valtuustoon valitaan: 1) Että koulutusta ja sen parissa työskentelevää henkilöstöä ei nähtäisi pelkkänä kulueränä. Koulutus on investointi ja siihen tulee suhtautua sellaisena, niin puheissa kuin teoissakin. 2) Että kentän ääni ja arjen asiantuntijuus kuuluu päätöksenteossa myös koulutusta koskevissa asioissa. Puheet siitä, että koulutusta koskevia asioita harvoin valtuustosalissa ylipäätään nostetaan esiin ja silloinkin päättämässä ovat ihmiset joilla ei ole niihin mitään kosketuspintaa, ovat totta. Koulutus tarvitsee luottamuselimiin omat asiantuntijansa ja puolestapuhujansa. 3) Että perusopetuksessa tunnistetaan muuttunut palvelutarve (uusi opetussuunnitelma, tuntijako, OKM:n leikkausten vaikutus, tuen tarpeen lisääntyminen jne.) ja erityisesti viimeisen vuoden aikana syntynyt akuutti resurssipula korjataan mahdollisimman heti. Näin tehdään muillakin toimialoilla jos palveluntarve muuttuu. 4) Että koulujen autonomiaa lisätään mahdollisimman paljon. Koulujen työrauhasta ja mahdollisuudesta kehittää omaa toimintaansa kirjoitin jo aikaa sitten täällä ja täällä. Hallinnon ensisijainen tehtävä on tukea koulujen mahdollisimman hyvää toimintaa ja auttaa heitä siinä. 5) Että norminpurkua edistetään, siltä osin kuin kaupungin toimesta mahdollista on, karsimalla opettajien työstä kaikki, minkä ei ole todettu olevan työn laadun kannalta olennaista eikä tarkoituksenmukaista ja vie heidän aikansa ja energiansa yhä kauemmas opettajan perustehtävästä, opettamisesta. Eri kouluasteilla saattaa myös olla tässä suhteessa hieman erilaisia kehittämistarpeita. 6) Että sinänsä kannattamaani inkluusioperiaatetta ei käytetä säästökeinona ja erityisiä oppimisympäristöjä on jatkossakin tarjolla oppilaille, jotka sellaisen syystä tai toisesta välttämättä tarvitsevat. Niille oppilaille, joille tuen tarpeet ovat hyvin moninaisia ja liittyvät myös luokkahuoneen ulkopuolisiin seikkoihin, selvityttäisin mahdollisuuden ns. Hyvinvointikoulun perustamiseen Tampereelle. Palvelut yhdelle luukulle tässäkin asiassa. Valmistavan opetuksen nivelvaihetta tulee joko muuttaa ajallisesti joustavammaksi tai tukea lisäämällä ns. nivelopettajien määrää. 7) Että oppilaiden tuen tarpeet tunnistetaan ja vähintään perusopetuslain määräämä minimitaso niiden tarjoamisen osalta saavutetaan. Haluan kuitenkin puhua myös sen puolesta, että tuen tarpeella, eriyttämisellä jne. ei aina puhuttaisi vain siitä millä alueilla oppilaalla on ongelmia tai missä hän on heikko. Lahjakkuutta tulee myös voida tukea. Oppimistaidot ym. tarvitsevat tottakai tukea, mutta jos kaikki huomio kiinnitetään ja resurssit keskitetään siihen missä oppilas x on huono, myös hänelle itselleen syntyy kuva siitä että hän on oppilaana huono koska ei osaa kyseistä asiaa. Samaan aikaan hän voi olla vaikka kuinka poikkeuksellisen hyvä jossain muussa asiassa. Tuetaan myös sitä, tulokset ovat varmasti vähintään yhtä hyviä. Esimerkiksi painotusten puolesta puhun jatkossakin. 8) Että koulujen opetusmenetelmät uudistuvat ja monipuolistuvat jatkossakin, mutta paljon puhuttu ”digiloikka” on siinä asiassa työkalu eikä itsetarkoitus. Uuden opetussuunnitelman osalta puurot ja vellit ovat menneet aika pahasti sekaisin sekä opetuksen että arvioinnin osalta, keinoista on tullut päämääriä ja sivuseikoista pääasioita. Kaupungin tulee osaltaan huolehtia siitä, että vaikka OKM ja Opetushallitus käyttäisi uudistuksiin ja niistä kouluttamiseen varatut miljoonansa miten, meillä fokus pysyy olennaisessa ja opettajille järjestetään tarkoituksenmukaista, heitä työssään auttavaa koulutusta. Jossa hyödynnetään myös henkilöstömme omaa, korkeatasoista osaamista ja kaupungissa jo jossain oppilaitoksessa käytössä olevia hyviä käytänteitä. Käytänteiden päivittämisen tulee olla mahdollista ja resursoitua myös ilman aina jollakin kirjainlyhenteellä nimettyä hanketta, sen koordinaattoria ja koordinaattorin koordinaattoria. 9) Että kouluviihtyvyyden lisäämisessä ja esimerkiksi koulukiusaamisen kitkemisessä painotetaan erityisesti ennaltaehkäisyn merkitystä. Koulun ja kodin yhteistyötä tuetaan ja koulujen sisällä mahdollistetaan toimintakulttuurin kehittäminen esimerkiksi vertaissovittelua lisäämällä. Turvallisuuden ja työhyvinvoinnin edistämiseksi sijaisten palkkaamiseen tulee olla riittävät resurssit. 10) Ei unohdeta sitä että Tampere on silti edelleen kymmenille tuhansille koululaisille ja opiskelijoille hyvä kaupunki. Sekä niiden oppilaitosten osalta, joissa he opiskelevat, myös ympärillä olevien tukipalvelujen osalta. Niitä voidaan kuitenkin jatkuvasti kehittää ja näin tuleekin tehdä. Arvostetaan itseämme ja omaa työtämme, syytä meinaan on. Se mitä en voi luvata, on että kaikki mahdolliset rakenteet tulee säilyttää nykyisellään vaikka järkisyyt ja tarkoituksenmukaisuus puoltaisivat jotain aivan muuta. Myös palveluverkkoa tulee voida tarkastella kriittisesti – mutta kokonaisuutena ja niin ettei oppilaitoksia tarpeettomasti pidetä löysässä hirressä vaan ne voivat rauhassa kehittää toimintaansa. Ymmärrän myös sen, että raha ei kasva puussa ja Tampere käyttää rahaa muuhunkin kuin erilaisiin oppilaitoksiin. Jatkossa perusopetus ja varhaiskasvatus ovat Sivistys- ja kulttuurilautakunnan alaisuudessa, eli samaa rahapottia jakavat mm. liikunta ja kulttuuri. En tietenkään voi enkä kehtaa väittää, että härkäpäisesti puolustan eurojen jaossa vain perusopetuksen intressejä. Kokonaisuus ratkaisee. Ja yllä listaamieni asioiden puolesta lupaan työskennellä. Osa niistä edellyttää euroja, osa ei. Lupaan myös muussa kuin koulutuspolitiikassa pyrkiä toimimaan niin, että kaupunkiseudun elinvoima lisääntyy, työllisyystilanne paranee ja saamme lisää euroja myös opetuksen käyttöön. Omassa maailmankuvassani kaupunki on ensisijaisesti aktiivisen ja laadukkaan toiminnan mahdollistaja. Sen tulee olla sitä myös koulutuksessa, joka viimeistään sote-uudistuksen myötä on kunnan ehdoton ykköstehtävä. Tampere on myös ottanut Anna-Kaisa Ikosen pormestarikaudella selkeäksi toiminnalliseksi tavoitteekseen ns. tiedolla johtamisen. Sitä tietoa olisin mielelläni päätöksentekoon tuomassa. |