Työrauha opettajille-blogi

21.12.2012

Työrauha opettajille

Näidenkin kuntavaalien alla on paljon keskusteltu terveydenhuollosta. Keskustelua kuunnellessa on käynyt selväksi, että hoitoalan henkilöstöllä, niin lääkäreillä kun hoitajillakin itse perustehtävän hoitamista haittaa se, että työajasta hyvinkin puolet pitää käyttää muuhun kuin potilaiden hoitamiseen - lähinnä erilaisten lomakkeiden täyttämiseen tietokoneella. Nopea kyselykierros tuntemieni hoitohenkilökunnan edustajien keskuudessa vahvistaa myös, että henkilökunnan minimimitoitustakin suurempi ongelma on työn epätasainen jakautuminen työpaikoilla. Suurin työtaakka kaatuu niiden nöyrimpien puurtajien niskaan, jotka lopulta uupuvat työssään ja joko sairastuvat tai vaihtavat alaa.

Tuttua, kovin tuttua myös opetusalalla. Varsinkin kun uusi, juuri voimaan tullut perusopetuslaki ruokkii juurikin edellä mainittuja ilmiöitä. Sinä hieman vajaan 20 vuoden aikana kun olen opettajana toiminut, opettajan työnkuva on olennaisesti muuttunut. Perustehtäväksi miellettävään opettamiseen ja kasvattamiseen kuluu työajasta yhä pienempi osa. Muu aika menee lomakkeita täyttäessä, kyselyihin vastatessa, tiimeissä, palavereissa, kokouksissa, koulutuksissa tai jatkuvien hankkeiden ja projektien toteutusta suunnitellessa. Niihin eivät aina kaikki kovin innokkaasti lähde edes mukaan, sillä käytännön työ hoituu kyllä muutenkin. Osa väestä kuormittuu sitten senkin edestä.

Aika, energia ja resurssit menevät nykyisin helposti suhteellisen marginaaliselle oppilasjoukolle - ne tavalliset Pertti Peruskoululaiset unohtuvat, sillä he saavuttavat keskitason oppimistulokset ominkin päin ja erityisen lahjakkaita oppilaitahan ei kohta edes saa opettaa erikseen, ettei päästä syyttämään koulujen eriarvoistumisesta. Tuloksena on kohta peruskoulu, jossa ei viihdy kukaan.

Kaikki toiminta kirjataan ylös hallinto-ohjelmalla, jollaiseksi on ollut kilpailutuksen jälkeen pakko valita halvin, täysin keskeneräinen softa, joka ei koskaan toimi kunnolla. Ja jos se joskus saadaan valmiiksi asti, tilalle on jo hankittu uusi keskeneräinen ohjelma. Tämäkin taitaa muuten olla koko julkisella sektorilla aika yleinen käytäntö, joka 2000-luvun vapaan kilpailun sijaan pönkittää 1970-luvun Neuvostoliittoon verrattavaa mallia - huonoa tuotetta on pakko käyttää, koska parempaa ei ole sallittua hankkia.

Perusopetuslaille Tampereen kaupunginvaltuusto voi aika vähän. Sen sijaan kuntataso pystyy vaikuttamaan opettajien hyvinvointiin, työssä jaksamiseen ja sitä kautta opetuksen tasoon, lukuisin muin tavoin.

On äänestäjien harhaanjohtamista väittää, että hallinnon karsiminen ratkaisisi Tampereen talousongelmat. Lähes puolentoista miljardin budjetistamme hallinnon osuus on niin pieni, että vaikka koko hallinto lakkautettaisiin, rahahuolet eivät katoaisi mihinkään. On tottakai myös tärkeää, että asiat nähdään jossain laajemmasta  näkökulmasta ja kokonaisuutena, jolloin niitä myös johdetaan sen mukaisesti. Virkoja ei kuitenkaan saa perustaa hallinnon tarpeista lähtien eikä niin, että tuloksena on entistä tehottomampi järjestelmä. Hallinnon tehtävä on auttaa kouluja hoitamaan perustehtävänsä, eikä ainakaan hankaloittaa sitä. Eikä Juice Leskisen lause "Mutta herra kun tehdään rengistä / eipä piittaa se vanhasta jengistä" saa sekään toteutua Tampereen kouluhallinnossa. Ainakaan enää tulevaisuudessa.

Kun Tampere siirtyi tilaaja-tuottajamalliin, tilaajaorganisaatiosta oli tarkoitus rakentaa hyvin kevyt. Toisin on käynyt, myös opetustoimen hoitamiseksi Tampereella on pitänyt palkata päällikköä, johtajaa, ja johtajan johtajaa toisensa perään. Tulos nähtiin viime keväänä - rehtorit eivät pystyneet suunnittelemaan tulevaa lukuvuotta, koska kaikki käytössä olevista resursseista aina henkilökunnan koostumukseen ja jossain jopa koulun nimeen asti - oli auki aina toukokuulle asti, sillä hallinnossa ei pystytty päättämään siitä, kuka asiasta päättää. Näinhän ei voi olla.

Kaupunki on lisäksi organisoinut perusopetuksen täysin vastaavanlaisen aluemallin mukaisesti, jollaisen toteutusta olen saanut seurata vierestä Koripalloliitossa jo 20 vuotta sitten. Siellä kallista ja tehotonta mallia on sittemmin 2000-luvun mittaan purettu - hitaasti ja suurin kustannuksin, mutta sekin on järkevämpää kuin ylläpitää ydintoiminnasta pois olevia resursseja syövää byrokratiaa.

Tällä hetkellä opetusalan henkilöstön keskuudessa suuri ongelma on epävarmuus tulevasta. On selvää että yhteiskunnan muuttuessa myös koulun pitää muuttua, mutta olen vuosien mittaan kuullut kymmenien ja taas kymmenien opettajien suusta saman lauseen: "Kun edes joskus voitaisiin käydä ihan normaalia koulua."

Opettaessani 8.luokkalaisille sitä, miksi Ranska ei maailmansotien välissä ehtinyt nousta kunnolla jaloilleen (lyhytikäisten hallitusten myötä politiikasta tuli tempoilevaa kun valta vaihtui vuosittain, jokainen vallanpitäjä toteutti omat uudistuksensa, jotka eivät kuitenkaan koskaan ehtineet vaikuttaa ennen kuin tehtiin jo uusi uudistus), mieleen tulee usein koulumaailma - näinhän se on meilläkin. Aina ministeritasolta paikallishallintoon asti jokainen vallanpitäjä haluaa jättää kouluun oman jälkensä, mikä näyttäytyy jatkuvina uudistuksina, jotka eivät koskaan ehdi vaikuttaa mutta niiden toteuttaminen syö tuhottomasti resursseja.

Ulospäin ei välttämättä myöskään näytä hyvältä, eikä tuskin edes ylitä uutiskynnystä lause: "Meillä perusopetus on hoidettu hyvin." Sen sijaan huomattavasti enemmän  saa huomiota, jos jossain on käynnistetty uusi projekti tai hanke. Niinpä niitä käynnistetään kilpaa joka puolella, niille keksitään nimeksi joku hassunhauska kirjainlyhenne ja jos vielä hanke onnistuu saamaan pilottihankkeen aseman, rahantuloa ei voi estää. Tämähän ei tosin ole yksin kaupungin vika, tottakai valtionkin tarjoamat avustukset otetaan vastaan sieltä, mistä niitä saadaan, mutta kaupunki ei saa omalla toiminnallaan suuntausta ainakaan enää vahvistaa.

Nykyinen tilanne, jossa koulun perustehtävän hoitamiseen on rahaa jatkuvasti äärimmäisen niukasti, mutta jos menot voidaan maksaa jonkun hankkeen rahoista tilanne muuttuu täysin, on järjetön. Usein puhutaan siitä, että käyttömenot ja investointimenot pitää erottaa toisistaan (= vaikka Rantaväylän tunneli jätettäisiin rakentamatta, Koukkuniemeen ei silti voida niillä rahoilla palkata yhtään uutta hoitajaa), mutta koulumaailmassa ne sotketaan toisiinsa surutta. En vastusta uudistuksia, mutta niissä pitää olla joku tolkku, joka ikiseen hankkeeseen ei tarvitse lähteä mukaan ja ennen kaikkea: Niihin käytettävät rahat eivät saa olla pois koulun ydintoiminnasta.

Sillä kuinka paljon ylhäältä ohjaamista edes tarvitaan? Urheiluvalmentajana tiedän, että harjoitella pitää, mutta kehitys tapahtuu levossa. Koulunkin kehittymisen edellytyksenä on se, että se saa joskus rauhassa keskittyä perustehtävänsä toteuttamiseen ja vasta sen jälkeen aika ajoin pysähtyä miettimään uusia ideoita ja kehitystarpeita. Sen verran olen nimittäin Tampereen kouluja kiertänyt, että niistä löytyy aikamoisia asiantuntijayhteisöjä. Erityisen suuren vaikutuksen ovat tehneet alakoulut, joiden opettajainhuoneet ovat täynnä monialaosaajia, innovatiivisia, työtään rakastavia ihmisiä, jotka tekevät sellaista työtä jonka hedelmistä koko muu yhteiskunta saa nauttia. Uskon että yhtenäiskoulujen yleistyessä Tampereella myös opettajat voivat kehittää sen myötä ammattitaitoaan entisestään - alakoulujen opettajat voivat oppia aineenopettajilta ja päinvastoin. Opetushenkilöstön ammattitaidosta ei taatusti jää mikään kiinni nyt eikä tulevaisuudessa, kunhan vain opettajat saavat tulevaisuudessakin ennen kaikkea opettaa.

Nyt on aika antaa kouluille työrauha.

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »