Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa12.06.2017 Viimeinenkin arvostukseni populistijohtaja Timo Soinia kohtaan katosi muutama vuosi sitten tv-uutisten haastettelussa. Valtiontalouden kriisin ratkaisuksi Soini tarjosi seuraavaa: ”On tässä keinoja. Esimerkiksi kansanedustajien palkat voidaan jäädyttää.” Olen ihan varma siitä, että Soini tiesi tasan tarkkaan, että vaikka kansanedustajat työskentelisivät kokonaan ilman palkkaa, se ei hetkauttaisi valtion taloutta suuntaan eikä toiseen. Tärkeämpää kuin aidosti etsiä ratkaisuja, oli kertoa herravihan riivaamalle kansalle, mitä se halusi kuulla. ”Sinä, Timo, kerrot nopeasti ja sujuvasti ja joskus ihan viihdyttävästikin kymmenen ongelmaa, mutta et koskaan yhtään ratkaisua,” totesi Jyrki Katainen Soinille aikoinaan vaalitentissä. Niinpä. Mikään vastuunkantajahan Soini ei koskaan ollut, mitä mielestäni kuvastaa hyvin se, että Soini on ilmeisesti toiminut ulkoministerin tehtävässä kohtuullisen hyvin ja esimerkiksi Eurooppa-asioiden huippuasiantuntija Alexander Stubb on häntä pätevyydestään julkisesti kiitellytkin - mutta plokissaan Soini keskittyi silti lähinnä vihervasemmiston ja muiden olkiukkojen mollaamiseen, eikä niiden Suomelle tärkeiden kansainvälisten asioiden esiin tuomiseen, joita perussuomalaisten kannattajat eivät olisi kuitenkaan halunneet kuulla. Euroopan Unionin asiat listan kärkipäässä, luonnollisesti. Väitän, että kaksi asiaa joissa Soini ei osannut tai halunnut kantaa vastuuta, koituivat lopulta hänen kohtalokseen. Ensimmäinen näistä oli päätös ottaa poikkeuksellisesti hallituksen ulkoministerin salkku, vaikka toiseksi suurimman puolueen puheenjohtaja on yleensä aina aiemmin toiminut valtiovarainministerinä. Paljon vaikeampia asioita olisi silloin ollut julkisuudessa seliteltävänä ja ikävästi olisi pitänyt koko ajan vain jumittaa kotimaassa kuuntelemassa ja kommentoimassa oman väen kulloisiakin möläytyksiä ja muita kohuja. Ulkoministerillä on paljon mukavammat oltavat – mutta tehtävä vieroitti Soinin kenttäväestä entistä kauemmas ja teki hänestä itsestäänkin herravihalle otollisen kohteen. Toinen päätös juontaa juurensa jo kauemmaksi. Soini ei koskaan oikeasti halunnut kitkeä rasismia puolueestaan, koska samalla olisi kadonnut olennainen osa sen kannatuksesta. Näön vuoksi saatettiin joskus harjata joku, mutta väitän että tuskinpa julkisuustyrkkyä entistä kolmatta varapuheenjohtajaakaan kyseenalaisten FB-päivitysten vuoksi erotettiin, vaan kyseessä oli puolueelle potentiaalinen imagohaitta, joka oli kaiken lisäksi asettunut avoimesti vastustamaan itsevaltaista Soinia. Pikkusormen antaminen rasisteille vei Soinilta lopulta koko käden ja paljon enemmänkin. 20 vuotta rakenettu puoluekin lähti hetkessä alta. Tuli lauantaina itsekin kommentoitua, että Soinin elämäntyö vedettiin muutamassa tunnissa vessasta alas. Näinhän ei kuitenkaan itse asiassa tapahtunut. Soinin elämäntyö on nimenomaan se Perussuomalaiset rp. joka puolueesta lauantaina vihdoin avoimesti tuli. Soini avasi rasisteille paraatiovet politiikkaan ja teki mistä tahansa möläytyksistä avoimesti hyväksyttäviä ja salonkikelpoisia. Monesta ennen kannatettavasta asiasta humanitaarisesta työstä vapaaseen tiedonvälitykseen on tullut tuomittavaa ja suvaitsevaisuudesta & ihmisarvon kunnioittamisesta punavihreyttä tai kulttuurimarxismia, kestävän kehityksen edistämisestä fillarikommunismia. Samalla Soini teki itsekin hyvän tilin. Puolueen kannatuksen nousun myötä kertyneet varat on säätiöity ja säätiötä hallinnoi edelleen Soini itse. Elämäntyö voi paremmin kuin koskaan. Puheenjohtajaratkaisun seurauksena perussuomalaiset päätyivät jälleen myös oppositioon. Uudelle johdolle ratkaisu on lottovoitto, siitä voi uhriutua oikein huolella ja oppositioasemassa on paljon helpompi huudella puskista mitä vain. Vastuuta ei edelleenkään tarvitse kantaa eikä minkäänlaista poliittista korrektiutta edes edellyttää. Vaikka talous onkin viimeisimpien tietojen mukaan kääntynyt selkeään nousuun, maailman, työelämän ja yhteiskuntarakenteen muutokset jatkunevat edelleen sellaisina, että aina löytyy porukkaa, joiden täytyy päästä löytämään muutoksille syntipukit – jollaisiksi esimerkiksi EU ja maahanmuuttajat kelpaavat vallan hyvin. Keskustan ja kokoomuksen ratkaisu päättää hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa oli kuitenkin silti ainoa oikea. Suomi ansaitsee, erityisesti 100-vuotisjuhlavuonnaan, parempaa kuin avoimen rasistinen äärioikeistopuolue hallituksessa. Sitä kuitenkin ihmettelen, että juuri äsken radion uutisissakin sekä toimittaja että eduskuntatutkija Koivusipilä hämmästelivät miten hallitus voi kaatua pelkkään yhteen henkilöön: ”Mitään konkreettisia asiakysymyksiähän ei ole pöydällä.” Hieman millaisia kysymyksiä toimittaja ja tutkija pitävät olennaisina, jos esimerkiksi länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion periaatteet tai vaikkapa jakamaton ihmisarvo eivät sellaisia ole? Onneksi keskusteluun liittyi sentään Yleisradion politiikan toimittaja Riikka Uosukainen, joka muistutti esimerkiksi sellaisesta pikkujutusta, että uusi puheenjohtaja on mm. ajanut Suomen eroa EU:sta. Media mielellään kutsuu rasismia paitsi maahanmuuttokriittisyydeksi ja nuivaksi ajatteluksi, myös kansallismielisyydeksi ja jopa isänmaallisuudeksi. Toivon todellakin, että myös media kantaa tilanteessa yhteiskuntavastuunsa, eikä lähde ruokkimaan uuden puheenjohtajan varsin selkeästi hakemaa marttyyriuden narratiivia. Mielelläni näkisin edelleen myös politiikan keskiössä nimenomaan asiakysymykset, en draaman ja viihteen. Kaksi muuta hallituspuoluetta kantoi jo vastuunsa siinä, että tiettyihin asioihin on vain pakko jossain vaiheessa vetää raja. Kaikkea ei voi eikä saa hyväksyä. On olemassa isompiakin asioita kuin sote-uudistus. Perussuomalaiset rp. saa sääntöjensä mukaisesti valita puheenjohtajikseen aivan millaisen nelikon haluaa. Perustuslain asettamissa rajoissa he saavat myös ajaa aivan minkälaista poliittista linjaa haluavat. Se on heidän asiansa. Mutta äärioikeiston ja muukalaisvihamielisyyden nousulle Suomessa ei muiden tule antaa pikkusormeaankaan. Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Jouni Markkanen twiittasi äsken juuri ne sanat, jotka oli itsekin tarkoitus tähän tekstiin kirjoittaa: ”Jos perussuomalaiset ottavat mallia ruotsidemokraateista, muut puolueet voivat ottaa mallia ruotsidemokraatteihin suhtautumisesta.” Siihen ei ole mitään lisättävää. Aika keskelle osuvat myös tänään perussuomalaisista eronneet Väinö Hernesniemi ja Veijo Sykkö, jotka toteavat tiedotteessaan näin: ”Hurmoksenomaisella nykyisellä perussuomalaisella puolueella on tavoitteena eristää Suomi kansainvälisestä toiminnasta ja sulkea rajat myös sotaa pakenevilta ihmisiltä. Samalla jäisimme itse tullimuurien ja vapaan matkustamisen estävien muurien taakse. Mielestämme puolueen ovat kaapanneet raakojen arvojen kannattajat, jotka itse ovat saaneet valmiin ja rakennetun maan asuttavakseen kovaa työtä ja uhrauksia tehneiltä vanhemmiltaan. Emme voi osallistua tällaisen nykypuolueen tukemiseen ja jäsenyyteen.” Nyt on aika puolustaa vapautta, sivistystä, länsimaista demokratiaa, oikeusvaltiota ja ennen muuta ihmisyyttä. Yhdessä, puoluepoliittiset intressit unohtaen. Se on Suomen, ja suomalaisten etu. Ja se jos mikä on isänmaallista. |