...ja ihmisillä hyvä tahto (Blogi 23.12.2012)

Niin se joulu vain tuli tänäkin vuonna. Pakko myöntää että sitä on syksyn mittaan ehtinyt jo aika paljon odottaakin. Muutaman päivän lepo ja mahdollisuus ladata aika tyhjiin kulutetut akut on ollut oman toivelistani ykkösenä jo kuukausien ajan. Tunnollisena työntekijänä luonnollisesti sairastuin heti loman aluksi, mutta onpa sitä suurempi syy levätä ja ottaa niin rauhallisesti kuin suinkin voi.

Toisin kuin entisaikojen yhtenäiskulttuurissa, vietämme joulua nykyisin hyvinkin monin eri tavoin. Joulu merkitsee eri ihmisille eri asioita ja jokainen haluaa viettää sitä tavallaan.  Yksi perinteinen lause toivottavasti kuitenkin yhdistää kaikkia joulua tahoillaan viettäviä: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto."

Täällä Pirkanmaalla joulunaika alkoi hieman synkissä tunnelmissa, kun muutaman päivän ajan etsitty Arttu-poika löytyi menehtyneenä romahtaneesta lumikasasta aivan kotinsa läheltä Ylöjärven Metsäkylästä. Traaginen tapaus, josta on vaikea löytää mitään positiivista. Mutta jos tapahtuneella jokin tarkoitus oli, niin ehkä kyseessä oli pieni muistutus siitä, että maailmassa tapahtuu päivittäin kamalia asioita, joista kaikkiin ei voida eikä tulekaan löytää syyllistä eikä siitä tarvitse kenenkään olla vastuussa. Samalla se toivottavasti muistuttaa meitä myös siitä, miten hauras tämä meidän elämämme loppujen lopuksi on.

Maamme halkaisee napapiirin. Täällä sataa lunta joka talvi, ja lumi kerätään talojen pihoissa lumikasoihin jotka joko siirretään jonnekin ajan myötä tai ne vain sulavat keväällä pois. Lapset tykkäävät leikkiä lumikasoissa, niin on aina ollut ja niin kuuluu ollakin. Nyt vain tapahtui se pahin mahdollinen skenaario, jota tiedän monen vanhemman aina joskus jo aiemminkin pelänneen tapahtuvaksi.

Moni ehdittiin silti jo ennen pojan löytymistä lynkata. Hartiavoimin tapauksen ratkaisemiseksi työskennelleet poliisit ja lukuisat paukkupakkasessa tarponeet vapaaehtoiset saivat nettisalapoliiseilta kohtuuttomasti lokaa niskaansa, aivan kuten reilu vuosi sitten kadonneen skootteritytön tapauksessa. Se on nykyään kulttuurissamme yleistä. Ajat ovat muuttuneet, meille on kulkeutunut Yhdysvalloista tapa saada vaikka oikeusteitse joku vastuuseen joka asiasta - tai sitten tuomita hänet keskustelupalstojen kenttäoikeudessa.

Paras kaverini alakouluajoilta sahasi koulun käsityötunnilla sormensa irti vannesahalla. Sormi poimittiin lattialta mukaan, lähdettiin sairaalaan ja mikrokirurgi Vilkki ompeli sen takaisin paikoilleen. Kitaransoitto vähän vaikeutui, mutta elämä jatkui normaalisti. Nyt vastaavasta tapahtumasta tuomittaisiin sakkoihin ja korvauksiin ainakin teknisen työn opettaja sekä mahdollisesti koulun rehtori - kuten on jo tuomittukin.

Mistä ilmiössä on kyse? Osin varmasti ajallemme tyypillisestä vastuun ulkoistamisesta, jossa mikään ei viime kädessä ole koskaan oma vika, vaan syylliseksi voidaan aina osoittaa jokin ulkopuolinen taho.

Kouluissakin joulua edeltävä aika koe- ja arviointiruuhkineen on otollista aikaa vastuun ulkoistamiselle. Opettajat saavat palautetta oppilaiden huonoista koearvosanoista, joita pitäisi vielä harkita uudelleen sillä oppilas on kuulemma ollut arvosanaansa pettynyt. Todistuksen huonoista arvosanoista tulee palautetta, että "on se kumma että koulu ei saa oppilaita oppimaan."

Paitsi vastuun ulkoistamisesta, kyse on osin myös siitä että joillekin tahoille voi olla taloudellisesti, poliittisesti, henkilökohtaisesti tai muista syistä edullista masinoida erilaisia joukkoliikkeitä milloin ketäkin tai mitäkin vastaan. Silloin keinoja ei kaihdeta, vaikka vaahtoamista milloin mistäkin asiasta yleensä jatkuu hyvinkin rajallisen ajan. Arvostan erittäin korkealle esimerkiksi herroja Vartiainen, Häkämies, Laatunen ja kumppanit, jotka ovat viime aikoina uskaltaneet sanoa ääneen asioita, joiden varmasti jo ennakolta tiedetään heitä itseään vastaan, mutta jotka on välttämätöntä jonkun sanoa.

Viime aikoina molemmat edellä mainitsemani tavoitteet ovat valitettavasti toteutuneet myös keskustelussa koulukiusaamisesta. Olen totta kai sitä mieltä, että koulukiusaamiseen tulee ankarasti puuttua kun sellaista havaitaan tai sellaisesta saadaan tietoa. Hyväksyttävää kiusaaminen ei ole. Mutta olen edelleen myös sitä mieltä, että koulukiusaaminen on yhtä paljon koulun vika kuin tulipalot palokunnan vika tai rikokset poliisin vika. Internetin ja sosiaalisen median käytön yleistyessä kiusaamiseen on yhä vaikeampi koulun puuttua, saati että havaitsisimme sitä. Yksiköiden koko kasvaa jatkuvasti ja sinänsä kannatettavan inkluusioperiaatteen mukaisesti kouluihin tulee yhä enemmän sosiaalisilta taidoiltaan hyvin erilaisia oppilaita. Samalla kiusaamistapauksista tulee yhä monimuotoisempia ja vaikeammin ratkottavia.

Uusi ilmiö kiusaaminen ei missään nimessä ole. Siksi ratkaisevan tärkeää onkin mielestäni keskustella siitä, mikä saa lapset ja nuoret  haluamaan olla toisilleen ilkeitä, sanomaan tai tekemään jotain minkä tämä tietää tuntuvan toisesta pahalta.

Jos haluamme muokata yleistä ilmapiiriä vähemmän suotuisaksi kiusaamiselle, meidän kannattaisi ehkä ensimmäiseksi vilkaista ympärillemme. Suurta tv-viihdettä eivät aikuisillekaan enää ole tietokilpailut, joissa joku vastaa kysymyksiin hämmästyttävällä tietoudella mahdollisimman oikein, vaan sellaiset joissa joku vastaa mahdollisimman nololla tavalla väärin. Sama pätee laulu- ja muihin kykyjenetsintäkilpailuihin, joku lahjakkuuskin niiden kautta aina joskus tulee esiin, mutta tärkeämpää on se, että joku munaa itsensä mahdollisimman pahasti. Kiinnostavia julkisuuden henkilöitä ovat sellaiset, jotka BB-talossa tai sen ulkopuolella urpoilevat niin pahasti, että katsoja voi tuntea heihin verrattuna suurta fiksuutta ja ylemmyydentunnetta. Urheilussa vähintään yhtä kiinnostavaa kuin se kuka voittaa seuraavan ottelun on se, kuka valmentaja ja kuka ulkomaalaisvahvistus saa seuraavaksi potkut.

"Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto." Ensimmäinen tuskin koko maailmassa toteutuu koskaan, aina on poliittisia, etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä, joille on edullista pönkittää omaa valtaansa luomalla ympärilleen jatkuvia vastakkainasetteluja ja vihollisuuksia. Meille 1980-luvun nuorille on sitä paitsi positiivista kehitystä sekin, ettei koko maapallo ole enää välttämättä ihan joka päivä välittömässä vaarassa tulla räjäytetyksi taivaan tuuliin. Mutta "ihmisillä hyvä tahto." Eihän se ole liikaa vaadittu - niin jouluna kuin vaikka joskus muutoinkin. Eihän?

Vaikka vuosi on ollut rankka, jatkuva suhaaminen erilaisten työtehtävien ja yhdistystoiminnan muotojen välillä on myös tuonut tullessaan jälleen lukuisia, hienoja, uusia tuttavuuksia. Siitä olen kiitollisempi kuin mistään. Kiitän myös kaikkia ihmisiä joiden kanssa olen saanut kuluneen vuoden aikana toimia. Koska haasteita, vastoinkäymisiä ja pettymyksiäkin tarvitaan, kiitän myös niitä ihmisiä joiden ansiosta olen nyt jälleen paitsi vuoden kokeneempi, niin toivottavasti myös vahvempi. Ennen kaikkea haluan jälleen kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat olleet avuksi välillä raskaallakin tiellä ja antaneet voimaa jatkaa päivä kerrallaan ja kaksi parhaana eteenpäin. Toivon, että olen itse voinut tehdä mahdollisimman monelle ihmiselle samoin.

Oikein hyvää ja mahdollisimman rauhallista joulunaikaa kaikille. Olkaa onnellisia. Myös ensi vuonna.