Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?

Viikon kuumimmasta puheenaiheesta, ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnasta Al-Holin leirin suomalaistaustaisten naisten ja lasten palauttamisessa Suomeen ja siihen liittyneestä virkamiehen siirtämisestä toisiin tehtäviin, on sanottu ja kirjoitettu paljon. Lähes yhtä paljon on sanottu Haaviston edustaman puolueen, Vihreiden, toiminnasta tapaukseen liittyvässä viestinnässä. Jälkimmäiseen voidaan liittää myös Haaviston oma blogikirjoitus eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietinnön valmistuttua.

Kaikkea on tässä turha toistaa. Ei ole tarpeenkaan. Tästä episodista aika harva tulee lopulta hyötymään. Tapaus on kaikin puolin täydellisen masentava. Listaan tässä miksi:

1)     Niin on, miltä näyttää. Ja nyt näyttää siltä, että eduskuntaan on tänä vuonna pesiytynyt Yhdysvalloista tuttu juridisten kysymysten puoluepolitisoituminen. Edustaja Mäenpään syytesuoja turvattiin Perussuomalaisten äänillä ja nyt perustuslakivaliokunnan Vihreät pyrkivät vaikuttamaan hallituskumppaneihin oman ministerin suojaamiseksi. Niin kauan kuin eduskunta valvoo itse itseään erityisesti perustuslakiin liittyvissä kysymyksissä, tämä ei ole oikein. Viikon päätteeksi, toki aiemman puheenjohtajan valitettavan sairastumisen vuoksi, tehty henkilövaihdos ei varsinaisesti luottamusta positiiviseen kehitykseen asiassa ainakaan lisää. Vestigia terrent.

2)     Niin ikään näyttää siltä, että Suomeen on pesiytymässä Yhdysvalloista tuttu suoranaisen valehtelun kulttuuri. Mitä suurempi vale esitetään, sitä ahkerammin oman puolueen uskolliset lakeijat sitä somessa jakavat ja rummuttavat. Viimeisimmät mielipidetutkimukset kertovat karua kieltä siitä, että kansalaisten luottamus poliitikoilta saatavaan tietoon on romahtanut, enkä ihmettele. Haaviston valkopesuoperaatio on tästä vähään aikaan räikein esimerkki. Tämä ei ole politiikalle hyväksi, eikä todellakaan myöskään suuresti arvostamalleni eduskunnalle.

3)     Yllättävän laajojen kansanjoukkojen osalta vaikuttaa siltä, että on ihan fine ja jopa ihailtavaa, että ministeri asetti oman moraalinsa lain edelle. (Tämähän ei oikeasti edes liity asiaan, koska tapauksessa on kyse virkamiehen syrjäyttämisestä eikä lasten kotiuttamisesta.)

Lain tehtävä on kuitenkin toimia kansalaisten turvana myös sellaisissa tapauksissa, joissa vallankäyttäjän moraali on hyvinkin erilainen kuin yleisesti hyväksymämme. Onko tällainen toiminta ok myös silloin ja kuka määrittelee sen moraalisen tason, joka oikeuttaa henkilön asettamaan itsensä lain yläpuolelle? Jopa ministeriasemassa?

4)     Se ylimielinen kuva, joka Vihreistä näiden tapahtumien myötä välittyy ulospäin, tulee poikimaan myös vastareaktion. Suomeksi sanottuna tämäkin episodi sataa suoraan persulaariin. Ei tarvitse ihmetellä, miksi puolueen kannatus nousee vaikka he eivät itse tekisi mitään. Tunnistan tämän ilmiön ihan henkilökohtaisessakin ajattelussani. Olen varmasti useammasta poliittisesta kysymyksestä samaa mieltä vihreiden kanssa kuin persujen, enkä välttämättä toivo persujen saavaan yksissäkään vaaleissa ikinä yhtään ääntä, mutta jos jonakin päivänä eteen tulee tilanne, jossa vaaliuurnilla pitää valita vaikkapa Jussi Halla-ahon tai Riikka Purran ja jonkun punavihreän paremmiston edustajan välillä, en sekuntiakaan epäröi äänestää Halla-ahoa tai Purraa siinä vaiheessa kun tämäkin ukkeli on tarpeeksi monta Twitter-kommenttia oikeistolaisista setämiehistä lukenut.

5)     Politiikan ryvettymisestä skandaaleissa hyötyvät ylipäätään eniten ne, joiden tarkoitus on politiikassa enemmän rikkoa kuin rakentaa. Ja tällä hetkellä todellakin tarvitsisimme niitä rakentajia.

6)     Asia, jonka eräs jihadistitutkija jälleen tänään nosti tapetille: Miksi edelleen keskustelussa otetaan annettuna se, että muut kuin miespuoliset ISIS-taistelijat ovat vain viattomia sivustakatsojia ja kalifaattien naiset suunnilleen kodinhoitajia tai synnytyskoneita? Kuten useammallakin asiaa käsittelevällä luennolla ovat tutkijat todenneet, naisten päätymistä kalifaattiin on edeltänyt monta tietoista valintaa ja dokumentit sen sisältä ovat vahvistaneet saman. Mitä ratkaisu tarkoittaa maassa jo olevan turvapaikanhakija- tai pakolaistaustaisen väestön kannalta?

Minun Suomeni on suvaitsevainen ja kansainvälinen. Ketään ei tule asettaa toisista poikkeavaan asemaan ihonvärin tai etnisen taustan perusteella. Ihmisiä ei tule lokeroida edellämainittujen tekijöiden perusteella muutenkaan. Suomen tulee kantaa globaali vastuunsa pakolaiskysymyksessä ja esimerkiksi kiintiöpakolaisten määrää voidaan nostaa. Kansainvälinen turvapaikkajärjestelmä kaipaa remonttia, mutta kansainvälisten sopimusten noudattaminen on totta kai ensisijainen lähtökohta niin kauan kuin sopimukset voimassa ovat.

Tämä ei silti tarkoita avoimia rajoja. Ei saa, eikä pidäkään tarkoittaa. Myös siksi, että siten turvataan samalla pakolaisina maahan saapuneiden henkilöiden asema. Turvapaikan kuuluu olla turvallinen. En ihan itsestään selvänä ottaisi tämän toteutumista, jos maahan lennätetään muutamaa vuotta myöhemmin konsulikyydillä juuri niitä ihmisiä, joita he aikanaan pakenivat.

7)     Politiikan polarisoitumisesta olen kirjoittanut jo monesti aiemminkin. Sitähän tämä myös ruokkii. Samoin vastakkainasettelun kulttuuria, jonka vaaroja saamme parhaillaan seurata Yhdysvalloissa.

8)     Eduskunnan pöydillä on samaan aikaan paljon muita, pitkässä juoksussa vielä paljon merkittävämpiä asioita. On valtava sote-uudistus joka on tarkoitus runnoa läpi varsin lyhyessä ajassa, on oppivelvollisuusuudistusta jne. Ja aina vuoden päätteeksi toki myös seuraavan vuoden talousarvio. Toivon edustajien voivan keskittyä näihin asioihin, päästä rauhassa perehtymään aineistoihin ja sen myötä korjaavan esimerkiksi molempien em. uudistusten valtavat valuviat.

Lait tulevat eduskuntaan hallituksen esityksinä. Mitä paremmin ne on valmisteltu, sitä helpompi eduskunnan on ne käsitellä. Eduskunta myös valvoo hallitusta ja päättää sen luottamuksesta. Hallitusta luotsaavan pääministerin tehtävä on toki edustaa, mutta vielä enemmän hänen tehtävänsä on johtaa. Sitä puolta nykyisessä pääministerissämme punnitaan nyt toden teolla.

Menestystä edustajille tärkeässä työssänne. Ansaitsette parempaa kuin tällä viikolla.

Ja hyvää viikonloppua kaikille. Niin Arkadianmäellä kuin muuallakin. Pysytään terveinä.

P.S. Vaikka asioista olisi kuinka eri mieltä, väkivalta ei ole koskaan ratkaisu mihinkään. Tuomitsen osaltani juuri tämän tekstin kirjoittamisen aikana julki tulleen sisäministeriin ja valtakunnansyyttäjään kohdistuvan iskun suunnittelun täysin. Suomi on oikeusvaltio ja länsimainen, parlamentaarinen demokratia. Sen tulee sellaisena pysyäkin.

Edit 12.12. klo 10.40: Tuomitsen väkivallan ja sillä uhkaamisen riippumatta siitä, keneen se kohdistuu. Eilisessä uutisoinnissa on saattanut olla epätarkkuuksia tai virheitä, mutta se ei muuta sitä, että edes tällaisen toiminnan suunnittelulla ei tule olla sijaa Suomessa.