Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018

10.06.2018

Kansallisen Kokoomuksen puoluekokous Turussa 8.-10.6.2018 on takana päin. Puolueen satavuotisjuhlan hengessä yhdessä viettämämme viikonlopun tunnelma oli erittäin lämmin, yhteishenki hyvä ja ilmapiiri kokoomuslaiseen tyyliin positiivisella tavalla eteenpäin katsova, vastuuta kantava, ratkaisuja etsivä ja monipuolisella tavalla eri alojen asiantuntijuuksia hyödyntävä. Oli suuri ilo saada olla mukana.

Kuuluin kokouksessa ns. julkilausumatoimikuntaan, joka muokkasi kokouksen kestäessä puolueen kannanotot sekä sosiaaliturvaan liittyvistä kysymyksistä (”Tulevaisuuden sosiaaliturva – kokoomuslainen näkemys perusturvan uudistamisesta”) että ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksista (”Vakautta vahvemmilla kumppanuuksilla 2.0.”) siihen muotoon, että kokous saattoi sunnuntaina niiden hyväksymisestä päättää. Ilkka Kanervan (utp) ja Arto Satosen (sotu) johdolla tapahtunut työskentely oli äärimmäisen opettavaista ja antoisaa. En tiedä miten tavoiteltu ko. paikka on, sitoohan se kuitenkin kokouksen aikana aika paljon, mutta itse ainakin olen hyvin otettu ja kiitollinen että sain toimikuntaan kuulua. Kaikki esityksemme hyväksyttiin ja toimikunnan työskentelykin sai kiitosta. (Netistä en vielä kannanottojen lopullisia versioita löytänyt, muuten olisin linkittänyt ne tähän.)

Koska olin perjantaina toimikunnassa, en voinut käyttää salissa puheenvuoroa Kokoomuksen uudesta periaateohjelmasta. Mielelläni olisin siitä muutaman positiivisen sanan sanonut. Hieno ohjelma, joka antaa virtaa seistä räntäsateessa aatteellista ilosanomaa julistamassa tai herätä aikaisin aamulla työvaliokunnan kokouksiin jatkossakin. Se toivottavasti asettaa vihdoin kyseenalaisiksi myös ne stereotypiat, jotka Kokoomukseen ja sen ”todellisiin” tarkoitusperiin usein liitetään. Jopa puolueen kunniajäseneksi tänään kutsuttu emerituspuheenjohtaja Pertti Salolainen ylisti ohjelmaa puolueen kaikkien aikojen parhaaksi ja nosti erityisesti esiin sen, että ympäristökysymykset ovat nyt mukana ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa. Ohjelma löytyy täältä, suosittelen lukemaan. Montaa tuttavaani on huolestuttanut esimerkiksi Kokoomuksen suhtautuminen koulutukseen ja sivistykseen ylipäätään, tämä ohjelma tekee selväksi myös sen.

Ja jos alkoi kiinnostaa enemmänkin, niin kannattaa lukea myös tämä puheenjohtaja Orpon hieno linjapuhe lauantailta. Ihan kaikista detaljeista en ole samaa mieltä, mutta iso kuva on vakuuttava ja kertoo millaisessa joukossa tässä saa olla mukana.

Oli kaikin puolin vaikuttavaa kuunnella esimerkiksi Salolaista ja puolueen kunniapuheenjohtajaa Ilkka Suomista. Heissä tekee vaikutuksen sama asia kuin monessa muussakin kokeneessa puolueemme toimijassa: Riippumatta siitä paljonko ikää mittariin on karttunut, katse on silti eteenpäin. Menneisyyteen ei ole takerruttu vaan ymmärretty se, että maailma muuttuu ja meidän tulee pysyä kehityksessä mukana. Pienen Suomen tulee jopa kukea aivan siellä kehityksen eturintamassa.

Henkilövalinnat menivät hyvin. Pirkanmaan oma varapuheenjohtajaehdokas Juho Ojares ei tosin tullut valituksi, mutta keräsi kuitenkin reilusti yli tuplasti sen verran ääniä kuin pirkanmaalaisia kokousedustajia paikalla oli. Hyvä kannatus ensikertalaiselle siis muualtakin. Kokoomus sai nuorekkaan, koko Suomea edustavan ja monipuolista asiantuntemusta omaavan johdon liidaamaan puoluetta kohti seuraavan vuoden aikana odottavia kolmia eri vaaleja. En ala tässä jokaista erikseen kehumaan, tein sen jo sosiaalisen median puolella useampaankin kertaan.

Tuossa alussa tuli kommentoitua sitä, miten paljon Suomisen ja Salolaisen kokouksessa pitämät puheenvuorot kertovat Kokoomuksesta. Jaan vielä pari tarinaa, jotka ovat mielestäni varsin kuvaavia:

- Kaksi vuotta sitten puheenjohtajuuden Petteri Orpolle menettänyt Alexander Stubb saapui kokoukseen. Puheenjohtajanahan Stubb joutui mielestäni täysin tekemättömään paikkaan, pääministeriksi juuri siinä vaiheessa kuin hallitusyhteistyö SDP:n kanssa oli jo pahasti karilla ja sen jälkeen kansainvälisten asioiden huippuosaajalle aivan väärään tehtävään valtiovarainministeriksi, koska Timo Soini vakiintuneesta käytännöstä poiketen ei toiseksi suurimman hallituspuolueen puheenjohtajana kyseistä salkkua ottanut, vaan hillotolppa löytyi muualta. Silti Stubb nähtiin lavalla Orpon näkyvänä tukena ja kun törmätessämme kehuin tälle hänen mainiota muistelmateostaan, tämä totesi että ”toivottavasti se on tarpeeksi positiivinen.”

- Lauantain iltajuhlassa, kellon ollessa jo yli yhdentoista, kohtasin Anna-Kaisa Ikosen. Keskustelimme puheenjohtajan nappiin onnistuneesta linjapuheesta, joskin totesin siinä olevani joissakin yksittäisissä kysymyksissä eri mieltä. Anna-Kaisa halusi välittömästi tietää mitä asioita tarkoitin ja miksi esimerkiksi lähikouluperiaatteen ylikorostaminen on mielestäni tällainen asia. Jos nyt hetki mietitään asiaa, niin Anna-Kaisa Ikonen on siis yhteiskuntatieteiden tohtori, TTY:n kunniatohtori, entinen Tampereen pormestari (ja erittäin ansioitunut sellainen), KEVA:n hallituksen puheenjohtaja ja useamman eri ministeriön valtiosihteeri sekä tällä hetkellä koko Kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteeri. Hänen cv:llään ei välttämättä ihan jokainen olisi kauhean kiinnostunut siitä, mitä mieltä tällainen takarivin taavi on yhtään mistään, mutta Anna-Kaisa ihan oikeasti halusi kuulla perustelut ja jäi selvästikin pohtimaan asiaa.

Tässä puolueessa oikeasti välitetään siitä, että maassamme tehdään hyviä ja kestäviä, ja sen myötä Suomen ja suomalaisten edun mukaisia, päätöksiä. Sellaisten tekeminen vaatii usein sitä, että erilaisiakin mielipiteitä paitsi esitetään, niitä myös kuunnellaan.

Kiitos ihan jokaiselle tapahtuman järjestelyihin osallistuneelle, puolueorganisaatiosta vapaaehtoisiin. Kiitos kaikille joita sain kohdata ja joiden kanssa keskustella, pysytään yhteyksissä.

Sininen tolppa nousee taas seuraavissa vaaleissa. Korkealle.

 

P.S. Piti myös kirjoittaa siitä, millainen määrä Kokoomuksessa on päteviä ja osaavia naisia. Mutta en ole varma haluanko tehdä sitäkään. Ei minua edelleenkään politiikassa tai sen paremmin kuin muutenkaan kiinnosta henkilön sukupuoli, vaan tämän pätevyys ja toimintatavat. Ketään ei pidä valita tai jättää valitsematta mihinkään tehtävään sukupuolen perusteella. Sanotaan nyt kuitenkin vaikka niin, että tässä puolueessa on aika vaikea saada iskostettua päähänsä sellaista kuvaa, että asioista osaisivat päättää vain ns. setämiehet. Sellaisen käsityksen muodostuminen on ollut jo pitkään mahdotonta Tampereella - ja yhtä mahdotonta se oli tänä viikonloppuna Turussa. Huomaan kieltämättä olevani ihan vähän ylpeä myös siitä.

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »