Siihen uskoo mihin haluaa uskoa05.08.2017 Saksassa julkaistiin alkuviikosta Stuttgartin yliopistossa tehty tutkimus valeuutisten leviämisestä. Keksityt, päättömät uutiset levisivät verkossa räjähdysmäisellä nopeudella, jos vain sisältö oli ns. maahanmuuttokriittistä. Ei se mikään ihme ole. Ei Saksa ole tuossa suhteessa mikään poikkeus. Suomessa kiertävät samat maahanmuuttajia koskevat valeuutiset jo uutta kierrosta sekä sosiaalisessa että niin kutsutussa vaihtoehtomediassa. Samoin muualla. Ihminen uskoo helpoimmin siihen mihin haluaa uskoa. Stuttgartin yliopiston tutkimus korostaa, että ihmiset tarttuvat hanakimmin juuri omaa maailmankuvaa tukeviin uutisiin. Näin varmasti on, ja nykymaailmassa netin algoritmit tekevät siitä helppoa. Saataville tuleekin usein ensisijaisesti kunkin omassa somekuplassa suosituinta materiaalia. Väitän kuitenkin myös, että oman maailmankuvan pönkittämisen lisäksi, myös ryhmään kuuluminen on tärkeä kriteeri. Sosiaalisen median päivityksistä kun merkittävä osa on oman minäkuvan rakentamista, joko älyllistä, kulttuurillista tai muuta ylemmyyttä esiin tuoden. Ja tähän syyllistyvät aika monet muutkin ryhmät kuin maahanmuuttokriitikot. Republikaanit osuivat Yhdysvalloissa kultasuoneen havaitessaan gallupeista, että uskonnolliset konservatiivit olivat maassa pitkään vailla poliittista kotia. Nyt kristitty väestö seisoo vahvasti presidentti Trumpin takana, vaikkei tämän politiikassa, arvoissa eikä henkilökohtaisessa elämässä ole juuri mitään kristillisen opin mukaista. Savuverhoina voi näissä asioissa aina käyttää myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaa sekä ikiaikaista keppihevosta, aborttioikeutta. Mitä tahansa on mahdollista saada konservatiiveille läpi, kunhan vastustaa samalla homoja ja aborttia. Venäjä ja Putin ovat jo aikaa sitten huomanneet, että kansallisvaltioista koostuvassa Euroopassa ”isänmaallisuus” on taikasana, jonka varjolla voi tehdä mitä vain. Myös Suomessa Putinin äänekkäät hyödylliset idiootit levittävät Venäjälle edullista propagandaa, kutsuen sitä isänmaallisuudeksi. ”Tieto vie pohjan varmoilta mielipiteiltä,” tapasi lukion opinto-ohjaajani sanoa. Hyvin sanottu. Nykypäivänä ihmisten ulottuvilla on enemmän tietoa kuin koskaan. Mutta miten me sitä käytämme? Putin on ratkaissut Venäjällä ongelmat, joita kriittinen media voisi tuoda tullessaan, ammuttamalla heidät tai lakkauttamalla heidän uutiskanavansa. Trumpin ei Yhdysvalloissa ole tarvinnut edes tehdä niin. Hänen tukijansa uskovat surutta kaiken, eikä edes suoranaisilla valheilla näytä olevan asiaan vaikutusta. Trump voi sanoa tai tehdä aivan mitä vain, koska hänen kannattajansa haluavat häneen uskoa. Itselle epämiellyttävät tiedot ovat vain FAKE NEWS. ”Alusta asti tiesin, mitä mieltä tästä asiasta olen. Sen jälkeen se oli jopa helppoa, kun tajusin että olen myös oikeassa.” Näin sanoi eräs tuttavani, joka oli matkalla tärkeään kokoukseen puolustamaan meille yhteistä asiaa koripallokabineteissa 90-luvulla. Ei argumenttien keksiminen oikeastaan minkään asian tueksi niin kauhean vaikeaa ole. Häneltäkin, varsin älykkäältä ihmiseltä, se olisi kyllä sujunut, vaikka asia jota hän oli matkalla ajamaan olisi ollut pelkästään meidän etujemme mukainen. Ville Niinistö paheksui jäähyväispuheessaan sitä, että ”hallitus on asettanut valtion budjetin luvut ihmisten hyvinvoinnin edelle.” Hetkinen. Kestävän kehityksen puolestapuhujina profiloituneet Vihreät ovat siis sitä mieltä, että valtavan velkataakan jättäminen tuleville sukupolville olisi ihan fine ja on jotenkin väärin yrittää sitä estää? Täysin päätön lause, mutta ihminen uskoo siihen mihin haluaa uskoa ja millaiseen joukkoon haluaa sen myötä kuulua. Jos hallitus toimisi toisin päin, menot edellä, oppositio kritisoisi sitä, että velkaantumiseen ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota ja vastuu siitä sälytetään tuleville polville. Argumentit löytyvät aina. Reaktio synnyttää usein myös vastareaktion. Vaikka täysin p-stä revityistä möläytyksistä ja toimintatavoista tulee joskus viljeltyä huumoria ja sekään ei ole yleensä edes vaikeaa, eivät ylimielisyys, oman paremmuuden korostaminen tai suoranaisen pellen tekeminen jostakin henkilöstä tai ryhmästä, välttämättä ainakaan toimi heitä vastaan. Vahvasti väitän, että esimerkiksi presidenttiehdokas Trumpin kohdalla kävi juuri päinvastoin. Persujen jytkyissä on havaittavissa samaa ja kovasti toivon, että esimerkiksi evoluutiokriitikko Laura Huhtasaaren kohdalla ei tähän sorruta. Timo Haapalan eilinen kolumni Ilta-Sanomissa, se jossa Huhtasaarta kutsuttiin hihhuliksi, oli ehkä totta, mutta tässä suhteessa vaarallinen alku. Ryhmään kuulumista voi myös olla paikkansa etsiminen häviävän argumentin puolelta. Trump, Brexit ja muu pölhöpopulismi ovat toivottavasti olleet maailmalle tervetullut herätys. Moni itsestään selvänä pidetty asia ja oikeus onkin kaikkea muuta kuin itsestään selvä. Kun kouluvuosi taas ensi viikolla Suomessa alkaa, oppilaille opetetaan mm. historiaa ja medialukutaitoa. Molempien osaaminen tänä päivänä tärkeämpää kuin kenties koskaan, sillä kuten The Guardian lehti eilen osuvasti kirjoitti: ”Fake news is bad. But fake history is far worse.” Siksi en pysty käsittämään, että Suomessa halutaan luopua historiasta pakollisena oppiaineena lukiossa. Tietoa saa kirjoistakin, sivistyksen hankkiminen on työläämpää. Ja sen eteen tulisi tehdä kaikki mahdollinen. On valitettavaa, että Suomessa leikattiin myös koulutuksesta, menot tippuivat 3,2 miljardista 3,1 miljardiin. Mutta eihän tuo 100 miljoonaa nyt oikeasti ihan kaikkea tuhonnut, eihän? Paljon tärkeämpää on se, mitä me koulutuksen avulla hankitulla tiedolla ja osaamisella teemme. Yksi toive olisi kuitenkin myös tiedotusvälineille. Arvostan teitä ja toimittajan professiota. Teette tärkeää työtä. Mielelläni luen hyvin kirjoitettuja juttuja ja katselen & kuuntelen ammattimaisesti toimitettuja ohjelmia. Mutta jos ihan yleisen uskottavuuden ja arvostuksen nimissä, ja mielellään näin kesäaikaankin vähän enemmän painoa juttujen sisältöön kuin volyymiin. Vaikka silloin tällöin joku klikkiotsikkokin jos bisnes sen vaatii. Mutta vähän vähemmän ihan täyttä paskaa. Kiitos. |