Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?

Näyttää siltä, että se mikä alkoi viime viikolla ennalta käsikirjoitettuna poliittisena teatterina, onkin muodostunut ihan oikeaksi hallituskriisiksi. Ainakin vakavimmaksi sellaiseksi vähään aikaan.

Vaikka edelleen uskonkin, että kriisi jossakin vaiheessa laukeaa, kaikki kävelevät riihestä ulos voittajina ja hallitus jatkaa työskentelyään, lienee selvää, että hinta sille tulee joka tapauksessa olemaan kova.

Sillä ei ole väliä mitä tapahtuu, sillä on väliä mitä siitä seuraa. Urheilun puolella tottunut siihen, että vastoinkäymisistä ja virheistä tulee oppia. Silloin ne eivät välttämättä ole huono asia.

Mitä tästä hallituskriisistä voidaan oppia? Ainakin seuraavaa:

1)     Olin joskus nuorena poikana muuttamassa perheystäväämme, josta sittemmin tuli myös historianopettajani ja opinto-ohjaajani (ei nimiä kun moni kuitenkin Jascan hyvin muistaa.) Ensimmäiseksi muutimme kirjoja ja lehtiä täynnä olleet laatikot, jotta ne saadaan uudestaan käyttöön. Kun tuli aika muuttaa kirjahyllyt ja muut isot kalusteet, ne eivät mahtuneet sisään, koska lattiat olivat täynnä kirjoja.

Tämä hallitus lisäsi heti toimikautensa aluksi valtion pysyviä menoja 1,2 miljardilla eurolla. Toteutettiin kalliita ja tarpeettomia uudistuksia, kuten oppivelvollisuuden pidentäminen. Kun maksun aika nyt tulee, ei niihin olekaan enää varaa.

2)     ”If you are the smartest person in the room, you are in the wrong room.” Parhaat poliittiset päätökset syntyvät yhteistyöllä. Jo Medicien suku rakensi imperiuminsa diversiteetin varaan, kokoamalla erilaisia ihmisiä työskentelemään yhdessä.

Yhdysvalloissa republikaaninen puolue uudisti Trumpin aikana puolueohjelmansa. Substanssin, asioiden sijaan sen pääasialliseksi tehtäväksi muodostui tukea johtajansa poliittista uraa. Merkittävimpiin rooleihin johtajan rinnalle eivät nousseet kyvykkäimmät, vaan nöyrimmät ja uskollisimmat lakeijat.

Kaikenlaisten maanvaivojen eriäviä mielipiteitä ei kuunneltu. Ne saattoivat päättää vaikka jonkun poliittisen uran.

Tulos ei ollut sielläkään kovin hyvä.

3)     J.K. Paasikiveä, suurta valtiomiestä, pidettiin erään tiedon mukaan itänaapurissa kovin tylynä ja ehdottomana miehenä, koska hän puhui jonkin verran venäjää, mutta sen verran rajallisesti että asiat oli pakko ilmaista yksinkertaisesti. 280 merkin twiiteissä on vähän sama juttu. Kuulostavat helposti kovin ehdottomilta – ja politiikassa harvoin syntyy ehdottomuuksista paras tulos.

4)     Identiteettipolitiikka johtaa helposti siihen, että a) yhteistyö joiltain osin eri tavoin ajattelevien kanssa on vaikeaa, koska he eivät ajattele 100% samoin ja b) kiistellään turvasoiden lillukanvarsista ja isot kokonaisuudet jäävät auki.

5)     Rahan jakaminen on kaunista. Jaettavan tekeminen vielä kauniimpaa. Suurien haasteiden edessä oleva suomalainen hyvinvointivaltio voidaan turvata vain turvaamalla ensin sen rahoituspohja. Se ei ole kylmä arvovalinta, se on fakta.

Ja mitä faktoihin tulee, niiden osalta kannattaisi kuunnella asiantuntijoita.

”Tieto vie pohjan pois varmoilta mielipiteiltä,” sanoi jo edellä mainittu perheystäväni.