Setämies ulisee

29.07.2020

Viime päivinä on niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa käyty vilkasta keskustelua politiikan kielenkäytöstä.

Syystäkin. On turhauttavaa seurata paitsi kansalaisena, myös etenkin kasvattajana sellaisen kielenkäytön, tai muun käyttäytymisen, yleistymistä, jollaista ei ikipäivänä voisi hyväksyä omalta lapseltaan tai oman koulunsa oppilaalta. Kirjoituksia, jollaisista koulun oppilas olisi seuraavana päivänä rehtorin kansliassa asiattomuuksia selvittelemässä. Jopa suoranaista kiusaamista.

”Mitä sitten, eihän se laitonta ole?” Lause, jollaisia on keskustelun yhteydessä nähty ongelmaa vähättelemässä tai persreikäkommentteja puolustelemassa paljon.

Ei olekaan, mutta on hyvillä tavoilla silti itseisarvo. Fakta kun nyt on kuitenkin se, että meitä on täällä maamme rajojen sisäpuolella miljoonia ja tällä pallolla miljardeja – meidän nyt vain tulee tulla keskenämme toimeen. Osa sitä on kunnioittava käytös toisiamme kohtaan, toisten huomioon ottaminen. Ja siihen kuuluvat mitä olennaisimmin juuri hyvät käytöstavat.

Keskustelussa on kuitenkin jäänyt mielestäni vähemmälle painoarvolle se, miksi asiaton kielenkäyttö ja huono käytös ovat politiikassa ongelma muutenkin. Listaan tähän syitä, miksi olen ollut asiasta huolissani jo pidempään:

- Politiikka on aina yhteistyötä. Suomessa ei, edes toivottavasti, mikään puolue tule koskaan saamaan yksinään enemmistöä, joten kaikki merkittävät päätökset tarvitsevat tuekseen yhteistyötä yli puoluerajojen. Mikäli puolueelle kaikki muut kuin omat kannattajat ovat ”setämiehiä” tai heidän kannanottonsa ”ulinaa” tai ”öyhötystä,” on vaikea kuvitella että puolueet ikinä kykenisivät yhteistyöhön. Ja silloin ei myöskään ikinä synny parhaita päätöksiä. Yhteiskunta, jonka jäsenet dehumanisoivat kilpaa toisiaan, ei voi koskaan olla kovin vahva. Ja jos esimerkiksi pääministeri on kaikkien suomalaisten pääministeri, on vaikea kuvitella tehtävään henkilöä, jonka näkemys omista kansalaisistaan on noin alentava.

- Jos esitetty näkemys automaattisesti ansaitsee osakseen joko suurta ylistystä tai täystyrmäyksen sen perusteella kuka sen on esittänyt, ei koskaan päästä puhumaan itse asiasta. Ainakin Twitterissä (johon poliittinen keskustelu on vahvasti keskittynyt, mitä en näe hyvänä, koska harva politiikan asia oikeasti pystytään tiivistämään 280 merkkiin) yleensä paikalle pölähtää joko hallituksen politiikkaa lähes uskonnollisessa hurmoksessa hehkuttava paremmisto tai keskustelun joko maahanmuuttoon, EU-eroon tai ministereiden ikään & sukupuoleen kääntävä ns. kansallismielinen ihmisjoukko. Argumentointia itse päätöksen sisällöstä ja sen yksittäisistä kysymyksistä näkee hyvin vähän.

- Mitä moisella sukupuolielinten kalistelulla tai verbaalimiekkailulla voittaa? Onko joskus käynyt niin, että jos toinen kutsuu toisen mielipidettä ”ihanaksi itkuksi” ja toinen vastaa että ”setämies ulisee” niin jostain ilmestyy arvostelutuomari joka nostaa toisen osapuolen käden ylös ja toteaa että: ”Voitit.” Tai toinen heittää itse pyyhkeen kehään, koska toinen keksi niin paljon loukkaavamman ilmauksen että tämän täytyy varmuudella olla oikeassa. Koska haukkumisella, pilkkaamisella, koirapillin ujelluksilla tai muilla omien somejoukkojen paikalle kutsumisilla on saavutettu jokin ratkaisu johonkin kiistaan?

- Jo muuan herra Uljanov tajusi joulukuussa 1917, että paras tapa levittää vallankumousta myös Suomeen oli ns. ”eroaminen yhdistymistä varten,” eli kun kansaa ei enää yhdistäisi pyrkimys vapauteen suurvallan ikeestä, se voisi paremmin keskittyä maan sisäisiin kysymyksiin ja vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Lenin ei ollut aivan väärässä, maassa puhkesi sisällissota alle kaksi kuukautta myöhemmin. Se, että edes verbaalisesti sodimme täällä keskenämme, saati että jaamme keskustelufoorumilla kaikenlaisia sisällissotafantasioita, ei ole ainakaan oman maamme etu. Jätän lukijan harkittavaksi, kenen etu se on.

Väitän, että ongelma ei ratkea sillä, että todetaan toisen osapuolen olleen oikeassa ja toisen väärässä. Väitän myös, että ongelma ei ratkea silläkään, että joka asiassa aletaan väkisin etsiä kompromisseja. Jos toinen väittää että ulkona sataa ja toinen väittää, että ei sada, ei oikea reaktio ole mennä väliin ja ehdottaa että: ”Jos sovitaan että siellä sataa, mutta vain ihan vähän.”

Meidän tulee yhä enemmän puhua asioista. Löytää asioita, jotka yhdistävät. Joista olemme samaa mieltä. Ja niistä lopuista erottaa ne, joista voimme hyvin olla eri mieltä, eikä sen tarvitse haitata ketään eikä mitään. Se ei tee toisesta parempaa tai huonompaa ihmistä.

Sitten ovat ne maahanmuuttokysymykset, EU-asiat, talouspoliittiset linjaukset jne., joista meidän tulee kyetä keskustelemaan. Asiapohjalta. Toista osapuolta kuunnellen. Asiat asioina ottaen. Yrittämättä ymmärtää ja tulkita toisen ajatuksia paremmin kuin henkilö itse. Unohtaen, että kaikki täytyisi pystyä pelkistämään twiittiin tai 2-4 sanan iskulauseeseen. Yhteinen tavoite, Suomen ja suomalaisten kannalta paras ratkaisu, toki mielessä pitäen - mutta siinäkin on hyvä muistaa, että Suomi on varsin monimuotoinen maa, joka tunnetusti sijaitsee niin Euroopassa kuin maapallollakin. Pelkkä oman viiteryhmän etu harvoin on se yhteisen isänmaamme kannalta paras ratkaisu.

Asioista keskusteleminen vie vähitellen pohjan pois myös muulta, huolestuttavasti yleistyvältä nettihuuhaalta.

Tämän tekstini ensimmäinen lause oli alun perin muodossa ”…politiikan koventuneesta kielenkäytöstä.” Päätin kuitenkin korjata sen, koska eihän kovaa kieltä ole se, että esittää asiat mahdollisimman moukkamaisesti. Kovaa kieltä on se, että esittää niin vahvoja argumentteja, että niiden perusteella muidenkin on väistämätöntä ja järkevää lähteä tukemaan parhaaksi osoittautunutta ratkaisua.

Sellaista kielenkäyttöä minä politiikkaan kaipaan.

29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona

Siirry arkistoon »