Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)

21.07.2019

Apianniemessä ja Sappeessa operoiva Suomen Kesäteatteri on löytänyt menestyksekkään formaatin, jota se monistaa yhä uusiin kesäteatteriesityksiinsä. Ilmeisen menestyksekkäästi, sillä tämänkin sunnuntain esitys Sappeen kesäteatterissa oli lähes loppuunmyyty. Esityspäivänä ostetulla lipulla pääsi vitosrivin perimmäiseen nurkkaan, josta näkyvyyskin oli hieman rajoittunut. Hintaa lipulla oli luonnollisesti täydet 37 euroa + palvelumaksu, eli bensoineen ja kolmen euron kahveineen Sappeen reissu tekee heittämällä yli 50 euroa. Sille hinnalle odottaisi saavansa jo kohtalaisesti vastinetta. Sitä Sappeessa tänä kesänä pyörivä kymmenen vuoden takaisen Olavi Virta -musikaalin uudelleenlämmittely ei mielestäni tuon rahan edestä tarjoa. Ei läheskään.

Musikaalilla on hetkensä. Pääosassa vanhempana Olavi Virtana nähdään itseoikeutetusti Jani Koskinen, koska totta kai. Edes spontaani repeäminen hanurikohtauksessa ei haittaa – kyllä nämä saa kesäteatterissa anteeksi. Musiikkia kuullaan runsaasti ja laulut soivat suomalaisessa kesämaisemassa ansiokkaasti. Bändi hoitaa osuutensa moitteetta. Jani Rasimuksen koreografiat yhdessä toisen ammattitanssijan, Katri Mäkisen, kanssa toteutettuina ovat jälleen laadukkaita. Formaattiin kuuluvan mysteerihahmon (Eva), jonka avulla ilmeisesti jälleen yhdistellään useampia mestarin elämään vaikuttaneita hahmoja, tulkitsee ansiokkaasti enemmän musiikkipiireistä tuttu Mira Luoti. Jos viime vuonna Valkeakoskella Olli Hermanin lavakarisma ja laulutaito jossain määrin jäivätkin ammattinäyttelijöiden varjoon, Luoti ottaa estradin haltuunsa tavalla, joka muistuttaa jälleen siitä millainen lahjakkuuskeskittymä aikanaan oli yhtye nimeltä PMMP. Moisen talentin istuttaminen näyttämön reunalla statistina toisessa näytöksessä puolisen tuntia putkeen on järjetöntä tuhlausta.

Kaikessa on säästetty niin, että vaikka kesäteatteriin aina tietty kotikutoisuus kuuluukin, jonkin verran vaikeuksia tuottaa uskottavasti suhtautua siihen, että liikenteenohjaaja parkkipaikalta onkin tovin kuluttua Topi Kärki ja liput ovella tarkastanut nainen onkin Olavi Virran äiti. Petra Ahola repii kaiken irti koko tolkuttomasta hahmorepertuaaristaan ja tekee esimerkiksi 3-4 minuutin kohtauksen Kyllikki Forssellina ihailtavalla pieteetillä, mutta vaikea häntä on nähdä Unto Monosena kukkotappelemassa Virran kanssa baarin edustalla. Samaan aikaan nuori ja lahjakas taiteilijaperheen vesa Valentin Salo pyörii ympäri näyttämöä ilman järkevää tekemistä ja teatterin puuhamies Mikko Huoviala marssitetaan molemmissa näytöksissä estradille tekemään typerä, muka-hauska ja näytelmään kuulumaton kohtaus. Jopa tanssija Jani Rasimus on laitettu pariin kohtaukseen lausumaan repliikkejä.

Nuori Leea Lepistö vetää muutaman kohtauksen aivan yli ja on alkumonologissaan jopa ärsyttävä, mutta kokonaisuutena myös hänen suorituksensa on positiivinen. Näyttelijöistä ei tässä esityksessä mikään jää kiinni, vaikka Lepistökin joutuu lippujen tarkistamisen lisäksi tulkitsemaan ison kasan sekalaisia rooleja ja siinä sivussa soittamaan vielä viuluakin.

Kotikutoisuuden täydentää se, että heti aluksi kerrotaan Jani Koskisen myyvän väliajalla cd-levyjään ja fanituotteitaan (näyttämöllä, luonnollisesti) ja heti väliajan alettua bändin soittajat ryntäävät makkarajonoon ehtiäkseen sinne ensimmäisinä. Järjestysmiehiä tapahtumassa ei näy. Koska reunapaikalta ei näe mitä lavan toisessa sivussa tapahtuu, on aikaa katsella välillä esimerkiksi taidokkaita maastopyöräilijöitä, jotka pyyhältävät katsomon ohi ja ihmetellä, miksi hiihtohissit ovat käynnissä keskellä kesääkin. Kymmenen euron aperol spritzin väliaikajuomana jätän väliin.

Itse esityksestä oikeastaan kaiken kertoo se, että sille ei ole vaivauduttu keksimään edes nimeä. Käsikirjoituksestakin tulee mieleen Kaurismäki-elokuvan Tulitikkutehtaan tyttö käsikirjoitus: ”Iiris on yksinäinen. Työskentelee tulitikkutehtaassa. Rakastuu hemmoon joka ei rakasta häntä. Tulee raskaaksi. Tappaa miehensä.” Virran elämäntarina juostaan läpi hengästyttävää tahtia, syntymästä kuolemaan ehditään alle puolessatoista tunnissa. Esitys on siis kaiken muun lisäksi varsin lyhyt. Jokaiseen tapahtumaan ja sitä seuraavaan on joku heppoinen aasinsilta ja taas mennään. Virta-tribuuttina tai -teemakonserttina esitys olisikin varsin kelvollinen.

Kehuin näillä sivuillani viime kesänä Apianniemen Jari Sillanpää -musikaalin lähes maasta taivaaseen ja kovasti harmitti silloin, etten koskaan ehtinyt nähdä esitystä uudestaan.

Sillanpää -musikaalin pääroolin veti silloin Jari Ahola, jonka näyttelijäntaitoja ei varmasti voi tämänkään esityksen perusteella kukaan kyseenalaistaa, mutta ehkä tuo rooli sopi Aholalle hitusen paremmin. Pahapäinen, temperamenttinen, tumma tangolaulaja ja naisten kaataja ei ehkä ole hänelle se uskottavin rooli, mutta toki ammattilainen työnsä tekee nytkin ja tyhjentää pajatson viimeistään kahdessa viimeisessä laulubiisissään. Sekä Tulisuudelma että Eva kajahtavat komeasti ja Aholan lavakarismakin kohoaa niissä uudelle tasolle.

Mutta jos tuossa Rakkaudella merkitty -esityksessä oli tasoja ja Sillanpään jo lähtökohtaisesti kompleksisesta hahmosta jätettiin asioita rivien väliin ja katsojan omaan tulkintaan, sitä vaaraa ei tässä näytelmässä ole. Nyt mennään perinteisellä kaavalla ja jos mukana olisi kesäteatteribingo, vahvasti veikkaisin että rivit olisivat hyvää vauhtia täyttyneet. Kokonaisuus ei ollut junnu-vainio-musikaali-viikinsaaressa-huono, mutta aineksiinsa nähden se oli ehdottomasti pettymys.

Kukaan ei tiedä sen paremmin Virran hahmosta, elämäntarinasta kuin elämäntyöstäänkään enempää tämän esityksen nähtyään kuin tiesi ennen sitäkin. Tai näe yhtäkään asiaa uudella tavalla – asia, joka juurikin voi parhaimmillaan olla teatterissa suurta. 

Esitys on silti menestys. Katsojia riittää ja yleisö antoi tänäänkin aplodit seisaaltaan. Formaatti siis toimii. Mutta työkseni yli 20 vuotta kopiokoneiden kanssa tapelleena voin todeta, että kun samaa aineistoa kopioi yhä uudestaan, laatu heikkenee kerta kerralta ja materiaali jää muutenkin enemmän ja enemmän ajastaan jälkeen. On alkuperäismatriisi sitten kuinka laadukas tahansa.

Juice Leskinen kirjoitti vuonna 1978 loistavaan Paperitähdet -käännösbiisiinsä seuraavat rivit:

”Taas muistan Olavi Virtaa/

niin lujaa eli hän/

Ja nähtyänsä kaiken/

hän näki enemmän/

Hänen kunniansa vietiin/

hälle jäi vain maineen ies/

Ja kun hän oli jo valmis luopumaan/

Vielä saapui myyntimies”

 

Noilla 32 sanalla Juice sanoi Olavi Virrasta enemmän kuin tämä näytelmä.

11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä

Siirry arkistoon »