Minä lähden Pohjois-Hervantaan

Share |
01.06.2018

Lukuvuosi 2017-18 on peruskouluissa viimeistä Suvivirttä vaille paketissa. Omalta osaltani tunnelmat ovat hieman normaalia haikeammat, sillä huomenna tuohon musiikkikappaleeseen päättyy liikunnanopettajan sijaisuudesta syksyllä 1998 alkanut matkani Tammerkosken koulutalossa. Se vei ensin Tammerkosken lukiosta yläasteelle, sitten Tammerkoski-Klassilliseen kouluun ja lopulta Juhannuskylän kouluun - mutta vaikka koulun nimi useaan otteeseen vaihtuikin, syksystä 1999 toimenkuvana oli ensisijaisesti historian ja yhteiskuntaopin opettaminen. Nyt opetustyö jää taka-alalle, sillä uudessa pestissäni Pohjois-Hervannan koulun apulaisrehtorina opetusta on vain yksi tunti viikossa ja muu toimistotyöaika kuluu muissa tehtävissä.

Ehkä hieman yllättävää että asia näin voimakkaita tunteita herättää, eihän kyse viime kädessä ole kuin työpaikan vaihtamisesta. Lienee kuitenkin ihan inhimillistä, että lähes 20 vuodessa ehtii moneen asiaan kiintyä ja luopuminen tuntuu haikealta. Opettamisen jotenkuten osaan ja siitä pidän, siksi kyse on myös astumisesta ainakin kohti tuntematonta, ellei paikoin jopa epämukavuusalueelle – ja sehän taas aina herättää etukäteen tunteita, vaikka lopuksi kuinka palkitsevaa olisikin.

Tammerkosken koulutalo on myös ollut paikka, jossa on saanut vuosien varrella tehdä työtä monien hienojen persoonien kanssa ja nähdä miten suurella sydämellä talossa on aina työtä tehty. Olen pyrkinyt samaan, mikä on osin aika luontaistakin – en tiedä onko ylipäätään oikein tai ainakaan kovin terveellistä nähdä työnsä niin voimakkaana osana omaa identiteettiään kuin itse teen. Sen myötä koulu on kuitenkin ollut samalla paljon enemmän kuin työpaikka ja opettajan ammatti paljon enemmän kuin leipätyö.

Tammerkosken ovesta sisään astuessani alkoi viimeistään vuonna 1999 myös kokonaan uusi elämä. Olin edellisenä jouluna saanut Pyrbasketista kenkää, minulla ei ollut rahaa, ammattia eikä oikeastaan mitään mitä kolmekymppisellä miehellä ”kuuluisi” tuossa elämänvaiheessa olla. Mauno Rissanen ja Britta Hiedanniemi tarjosivat historian tuntiopettajuutta Tammerkosken lukiossa ja siitä kaikki toden teolla alkoi.

Työpaikan vaihdokseni ei mitenkään liity siihen, että Juhannuskylän koulun erittäin pidetty ja syystäkin arvostettu rehtori Esa Parkkali jää eläkkeelle. Totta ihmeessä olen elämäni velkaa Esalle työpaikastani ja loputtoman kiitollinen monista hänen laajaan kokemukseensa ja sydämen sivistykseensä pohjautuvista opeista ja keskusteluista niin ammatillisesti kuin muutenkin, mutta ei minulla todellakaan mitään uuttakaan rehtoria vastaan ole. Uskon että talo jää hyviin käsiin ja vaikka sekä opettajakunnassa että oppilashuoltopuolella muutoksia tapahtuukin, koulu jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Haikeus onkin ensisijaisesti itsellä ja välillä miettii, onko sellaista edes oikeutta kokea tai asiasta minkäänlaista numeroa tehdä, etenkin kun uusi pesti on aluksi määräaikainen. Tässä iässä ja elämäntilanteessa on kuitenkin aivan turha tietoisesti lähteä vuodeksi minnekään uusia kokemuksia hakemaan, siitä lähden, että Ilpo Nybackan aisaparina olen mukana luotsaamassa koulua tulevienkin vuosien ajan. Tapahtuuko näin, ei toki ole pelkästään omissa käsissäni.

Hervanta on siis lähes 25.000 ihmisen asuinalue Tampereen eteläosassa. Tunnelia pitkin sinne on tarkoitus aamuisin täältä Länsi-Tampereelta huristella ja joskus tulevaisuudessa kenties myös ratikalla. Hervanta on jatkuvasti kasvava ja kehittyvä alue, eikä ratikan valmistuminen ensi vuosikymmenen alussa tule tahtia ainakaan hidastamaan. Alue olisi siis jo itsessään keskisuuri suomalainen kaupunki. On iso kunnia ja haaste saada olla mukana kehittämässä edelleen alueen palveluverkon keskeistä palasta, perusopetusta. Onnistumiset ja epäonnistumiset siinä kertautuvat muuallekin kuin koulurakennuksen seinien sisäpuolelle.

Pohjois-Hervannan koulu on noin 600 oppilaan ja 75 opettajan oppilaitos, jossa opetussuunnitelmallisena painotuksena on tarjolla musiikki. Juhannuskylään verrattuna talo on hieman perinteisempi yhtenäiskoulu, sillä luokat 0-9 toimivat samassa kiinteistössä ja alakoulu on kooltaan yläkoulua suurempi. Lisäluokat löytyvät Hepolamminkadulta. Kerhotoiminta on aktiivista, keskiviikkonakin talossa vieraillessani iltapäiväkerhossa oli 50 lasta ja kesäkerhoon heitä on tulossa 75. Ohjaajia tarvitaan siis runsaasti, samoin kotikielen opettajia sillä merkittävä osa oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Näin ollen eroja lukujärjestykseen aiheuttavat myös Suomi toisena äidinkielenä -oppituntien suuri määrä ja uskontojen moninainen kirjo. Vastaan tulee varmasti monilta osin itselleni uusi maailma ja mikäs sen antoisampaa. Niin hyvin pyrin asiat oppimaan kuin mahdollista ja sen tiedän, että edeltäjäni Saara Kudjoin jäljiltä ne ovat varmasti tälläkin kertaa parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Koulurakennuksen tulevaisuus on avoinna, vähintään perusteellinen remontti on lähivuosina edessä. Miljöö jossa talo sijaitsee, on joka tapauksessa täysin toisenlainen kuin kaupungin keskustassa sijaitseva Juhannuskylä. Tilaa välituntien viettoon on merkittävästi enemmän ja sen myötä edellytyksiä myös liikkumiseen, erityisesti erilaisten pallopelien pelaamiseen. Jalkapallo on Hervannassa ykkösjuttu, mutta myös koritelineet ovat ahkerassa käytössä.

Pari asiaa itsestäni tiedän ja voin luvata: Siitä olen tyytyväinen, että Juhannuskylässäkin tulin mielestäni varsin hyvin toimeen niin nuorempien kuin hieman vanhempienkin kollegojen kanssa. Myöskään sukupuolella en kokenut olevan yhteistyön sujuvuuden kannalta yhtään minkäänlaista merkitystä. Samoin on aivan yksi lysti, onko oppilas ihonväriltään valkoinen, musta, hiekanruskea, keltainen tai jotain muuta. Siniseksi jos alkaa muuttua, niin paikalle pitänee kutsua apua.

Pohjois-Hervannan koulusta olen kuullut pelkkää hyvää. Koulu saikin taannoisessa Kunta10 -tutkimuksessa yhteisöllisyydestä kaupungin parhaat arvosanat – yhdessä Juhannuskylän koulun kanssa. Paljon positiivista olen kuullut myös Hervannassa asuvilta tuttaviltani.

Se on varma, että koulu on koulu, lapset lapsia ja nuoret nuoria kaikkialla. Nuoriso ei ole pilalla ja nuorilla sukupolvilla on jo nyt paljon sellaisia asenteita, ominaisuuksia ja taitoja, joita meillä ei aikoinaan ollut. Huolestuttaviakin ilmiöitä silti näen. Reaaliaineen opettajana huolestuttaa oppilaiden sanavaraston surkastuminen, oman kokemukseni perusteella puhuisin jopa suomen kielen osaamisen romahduksesta. Ja tämä ei millään tavalla liity maahanmuuttoon vaan siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että lapset eivät enää lue, eikä heille lueta kuten ennen. Näen tässä liikkumattomuuteen rinnastettavan aikapommin, kielen osaaminen on perusta niin monelle asialle, oppimisesta asioiden jäsentämisen kautta kommunikaatioon, että edessämme ovat vakavat ongelmat, jos suunta ei muutu.

Kuten sanottu, se että yksi kaupungin yli 13.000 työntekijästä vaihtaa toiseen yksikköön ei isossa kuvassa ole kovin merkittävä juttu. On jopa hieman itsekästä tehdä asiasta suurta draamaa, vaikka se itselleni iso juttu onkin ja osin siksi on tärkeä ajatuksiaan esiin tuoda. Haluan kuitenkin vielä tässä yhteydessä kiittää kuluneista 20 vuodesta Tammerkosken koulutalossa jokaista työtoveriani sekä niitä hienoja nuoria, joille olen saanut kahta ajatonta ja mielestäni varsin tärkeää oppiainetta opettaa. Matka syksyllä 1998 Pirkko Linkosuon kanssa vedetystä tanssikurssista huomiseen Suvivirteen on kyllä ollut aika hieno. 

01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018

Siirry arkistoon »